inspiraatio

inspiraatio

perjantai 10. lokakuuta 2014

Meidän tarinamme alku

Halusin kertoa teille rakkaustarinan, meidän omamme ja tässä se nyt tulee...



Minä opiskelin rakennuspuusepäksi ja koulutuksen lopulla oli löydettävä työharjoittelupaikka. Soitin yhteen jos toiseenkin firmaan ja ei, ei ollut tarvetta naisille näissä firmoissa (yksi sanoi ihan suoraan, että ei palkkaa naisia rakennustyömaalle).  En luovuttanut vaan jatkoin sitkeästi..

Eräänä viikonloppuna lähdin opiskelukaverin kanssa iltaa viettämään ja hänen pitkäaikainen ystävänsä lyöttäytyi seuraamme. Illan kuluessa tuli puheeksi tämä työharjoittelupaikan löytyminen ja hänellä olikin apu lähellä, sillä hän itse työskenteli rakennustyömailla ja edelliseen firmaan oli jäänyt saapas oven väliin ja hyviä kokemuksia tuosta firmasta. Hän antoi minulle työnjohdon numeron ja sain seuraavalla viikolla sovittua työhaastattelun.

Tämä oli fiilis kun numeroa näppäilin...


Jännitti aivan hurjasti. Olin päättänyt, että tälläkertaa en panosta ulkonäköön vaan menen puusepän työvaatteet niskassa ja ilmoitan, että "moi tässä mä olen!"
Näin minä tein ja vastassa olikin kaksi miestä, jotka pitivät sen päiväisen tulikokeen, että polvet tutisten lähdin pois. Sain muuten työpaikan!

Matka opiskelijasta työläiseen alkoi pian.

Ensimmäisen päivän aamu oli jännittävä, en oikein ollut edes varma mihin olin menossa, mutta rohkeasti keräsin itseni ja suuntasin kohti tuntematonta...

Työmaan pihassa seisoin (kuulemma kuin peura ajovaloissa) ihmeissäni ja kuin taikaiskusta takaani kuului ystävällinen miesääni, joka kysyi olenko eksynyt? Käännyin ja ne siniset silmät tuijottivat minua. Vau. Mieleen tuli heti, että täällä varmasti viihtyy, jos miehet näyttävät tältä :)
Nielaisin ihastukseni ja selitin kuitenkin äkkiä vain olevani uusi työntekijä ja niin hän ohjasi minut pukukoppiin.

Unohdin Herra sinisilmän, sillä nyt täytyi keskittyä työhön. Keskityinkin, monta pitkää kuukautta tein tunnollisesti työni ja aina se Herra sinisilmä oli läheisyydessäni.. Kun räntäsateessa raudoitin kerrostalon holveja, oli hän kanssani. Kun betoniholvien alla kannoin tavaroita tai rakensin hissikuilujen tasoja, oli hän aina lähettyvilläni. Me viihdyimme lähekkäin, aina vain enemmän.


lähekkäin



Tuli kevät ja aurinko. Me seisoimme vastakkain holvilla ja katseemme kohtasivat, ne todellakin kohtasivat. Tästä hetkestä tiesin, että tuo ihana sinisilmäinen mies on minun tuleva mieheni! (päätin saada hänet omakseni.)

Hän oli kuitenkin lähdössä talviloma reissuun ja laittoi minulle tekstiviestin (ai, eikö teidän työnohtajat kirjottele teille tekstiviestejä vapaa-ajalla.. ;) ) . Saimme nämä viestit jotenkin käännettyä hurtille raksahuumorille ja pian huomasin jo kirjoittaneeni hyvin vihjailevan viestin hänelle. Äääh... Mitä jos olinkin käsittänyt väärin ja nyt hän järkyttyy? Piiiitkiä minuutteja kului ja kädet tärisi. Puhelin antoi merkkiäänen ja kädet täristen vilkaisin, mutta mitä vielä ihan turhaan jännitin, hän oli täysillä mukana ja tunteet olivat molemminpuoliset.

Tämä ihana sinisilmä palasi lomalta ja laittoi viestin, että nyt heti on nähtävä.
Hän löysikin minut työmaalta, istumasta gyproc-nipun päältä ja tuli luokseni, otin hänen rinnuksistaan kiinni ja vedin hänet aivan itseni lähelle. Me suutelimme. Me tosiaan suutelimme ja voi mahdoton kuinka jalat  menivät alta, tämä mies pyyhkäisi maan jalkojeni alta aivan välittömästi! Se oli ensi suudelmamme.

Jatkoimme tapailua salaa työmaalla, aina siellä ja täällä annoimme pienen suukon tai katseen, usein työpäivien jälkeen ajoimme peräkkäin rantaan ja vietimme hetken jutellen, muutaman kerran tapasimme illallakin, pikkuhiljaa suhteemme sitten syveni. Vuokrasimme erään mökin alkukesästä ja vietimme ikimuistoisen viikonlopun. Tämä on se hetki, kun molemmat olivat aivan täysin varmoja, että tässä on se ihminen jonka kanssa haluaa olla ja elää.

Tuon vuoden elokuussa tämä ihana  mies muutti minun luokseni ja siitä asti olemme olleet erottamattomat. Nyt me menemmä naimisiin elokuussa, ympyrä sulkeutuu...


rakkaus


Tässä meidän tarinamme, joka jatkuu ja vahvistuu päivä päivältä!
Meidän oma vuosisadan rakkaustarina...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät jäljen!